keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Ravintolaviikot


Kirjoita blogiisi teksti ravintolasta, jota olit suunnittelemassa ja toteuttamassa.

  • ravintolan nimi ja liikeidea
  • ravintolan menu suomeksi ja englanniksi
  • muutamia reseptejä parhaista ohjeista
  • paljon kuvia ruokien valmistamisesta ja annoksista
  • kuvia ravintolasalista ja kattauksesta
  • yms.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Ruoka-aine allergiat

Allergialla tarkoitetaan elimistön epätarkoituksenmukaista, oireita aiheuttavaa reagointia ympäristössä (luonnossa, sisäilmassa, ilmassa, ruoka-aineissa jne) esiintyviin aineisiin.

Tällöin ihmisen elimistö muodostaa vasta-ainereaktion näitä ympäristön sinänsä vaarattomia aineita kohtaan ja allergiset oireet syntyvät tämän vasta-ainereaktion seurauksena.

Oireet muodostuvat limakalvojen ärsytyksestä, turpoamisesta ja limanerityksestä sekä ihon ärsyyntymisestä ja tulehduksesta.


Allerginen ominaisuus on vahvasti periytyvä - perheissä, joissa molemmilla vanhemmilla on allergiaa, on lapsen sairastumisriski 70 %. Mikäli vanhemmilla ei ole allergiaa on lapsen riski n 12 %.

Allergiset oireet ovat hyvinkin tavallisia - länsimaissa jopa joka viidennellä ihmisellä on allergiaoireita ja jonkinlaisen yliherkkyysreaktion, allergisen oireen tai sairauden saa lähes puolet ihmisistä elinaikanaan.

Allerginen ominaisuus on siis elimistön poikkeava reaktiotapa, tietynlainen herkkyys saada oireita ja juuri tästä syystä allergian oireet voivat vaihdella suuresti eri ikäkausina ja erilaisissa elämäntilanteissa


Lähde:



Tehtävä



Kirjoita teksti ruoka-aine allergioista. Seuraavaksi joitakin kysymyksiä auttamaan tekstin suunnittelussa. Paljon tietoa löytyy Allergia- ja astmaliiton sivuilta.

  • Mitä on ruokayliherkkyys?
  • Mikä aiheuttaa ruoka-aineallergian?
  • Miten ruoka-aineallergia diagnosoidaan?
  • Mitkä ovat ruoka-aine allergian oireet?
  • Mikä on ristiallergia?
  • Millainen on allergisen ruokavalio?
  • Mitä eroa on maitoallergialla ja laktoosi intoleranssilla?
  • Mitä eroa on vilja-allergialla ja keliakialla?


keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Erillisryhmien ravitsemussuositukset

Ravitsemussuositukset

  • edistävät ja tukevat ravitsemuksen sekä terveyden myönteistä kehitystä
  • ovat elintarvike- ja ravitsemuspolitiikan perusta
  • on tarkoitettu joukkoruokailun suunnitteluun
  • ovat ravitsemusopetuksen ja -kasvatuksen perusaineistoa
  • ovat apuna arvioitaessa ihmisryhmien ruoankäyttöä ja ravintoaineiden saantia
  • laaditaan niin maailmanlaajuiseen käyttöön kuin kansallisestikin
  • perustuvat tutkimuksiin eri ravintoaineiden tarpeesta koko elinkaaren aikana
  • laadinnassa huomoidaan laaja tutkimustieto ravintoaineiden vaikutuksesta sairauksien ehkäisyssä ja terveyden edistämisessä
  • eivät ole pysyvästi samanlaisia, vaan muuttuvat elintapojen ja kansanterveystilanteen muuttuessa sekä uuden tutkimustiedon karttuessa

  • Ensimmäiset suositukset terveen väestön ravitsemuksesta julkaistiin vuonna 1941 Yhdysvalloissa
  • Pohjoismaissa suosituksia on laadittu 1980-luvun alusta lähtien
  • Suomessa ensimmäiset suositukset julkaistiin vuonna 1987 Valtion ravitsemusneuvottelukunnan toimesta
  • Valtion ravitsemusneuvottelukunnan voimassaolevat ravitsemussuositukset on julkaistu vuonna 2014
  • Suomalaiset ravintoainetason suositukset perustuvat pääosin pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin, joiden tieteellinen pohjatyö tehdään pohjoismaisista asiantuntijoista koostuvassa työryhmässä


Erillisryhmät





Lähde: Ravitsemussuositukset ositteessa http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/portal/fi/ravitsemussuositukset/





Tehtävä


  • Tutustu erillisryhmien ravitsemussuosituksiin yllä olevissa linkeissä
  • Valitse niistä yksi, itseäsi kiinnostava tai ajankohtainen erillisryhmä
  • Kirjoita omaan blogiisi teksti kyseisen ryhmän ravitsemussuosituksista
  • Tekstin tulisi kertoa ainakin
    • kuka suosituksen on antanut ja koska se on annettu
    • kenelle suositus on annettu
    • miksi tälle erillisryhmälle on annettu oma ravitsemussuositus
    • mitä asioita suosituksessa suositellaan
    • jne.