keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Erillisryhmien ravitsemussuositukset

Ravitsemussuositukset

  • edistävät ja tukevat ravitsemuksen sekä terveyden myönteistä kehitystä
  • ovat elintarvike- ja ravitsemuspolitiikan perusta
  • on tarkoitettu joukkoruokailun suunnitteluun
  • ovat ravitsemusopetuksen ja -kasvatuksen perusaineistoa
  • ovat apuna arvioitaessa ihmisryhmien ruoankäyttöä ja ravintoaineiden saantia
  • laaditaan niin maailmanlaajuiseen käyttöön kuin kansallisestikin
  • perustuvat tutkimuksiin eri ravintoaineiden tarpeesta koko elinkaaren aikana
  • laadinnassa huomoidaan laaja tutkimustieto ravintoaineiden vaikutuksesta sairauksien ehkäisyssä ja terveyden edistämisessä
  • eivät ole pysyvästi samanlaisia, vaan muuttuvat elintapojen ja kansanterveystilanteen muuttuessa sekä uuden tutkimustiedon karttuessa

  • Ensimmäiset suositukset terveen väestön ravitsemuksesta julkaistiin vuonna 1941 Yhdysvalloissa
  • Pohjoismaissa suosituksia on laadittu 1980-luvun alusta lähtien
  • Suomessa ensimmäiset suositukset julkaistiin vuonna 1987 Valtion ravitsemusneuvottelukunnan toimesta
  • Valtion ravitsemusneuvottelukunnan voimassaolevat ravitsemussuositukset on julkaistu vuonna 2014
  • Suomalaiset ravintoainetason suositukset perustuvat pääosin pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin, joiden tieteellinen pohjatyö tehdään pohjoismaisista asiantuntijoista koostuvassa työryhmässä


Erillisryhmät





Lähde: Ravitsemussuositukset ositteessa http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/portal/fi/ravitsemussuositukset/





Tehtävä


  • Tutustu erillisryhmien ravitsemussuosituksiin yllä olevissa linkeissä
  • Valitse niistä yksi, itseäsi kiinnostava tai ajankohtainen erillisryhmä
  • Kirjoita omaan blogiisi teksti kyseisen ryhmän ravitsemussuosituksista
  • Tekstin tulisi kertoa ainakin
    • kuka suosituksen on antanut ja koska se on annettu
    • kenelle suositus on annettu
    • miksi tälle erillisryhmälle on annettu oma ravitsemussuositus
    • mitä asioita suosituksessa suositellaan
    • jne.






torstai 1. lokakuuta 2015

Työssäoppiminen


Hyvää työssäoppimista!


Tehkää vähintään yksi blogiteksti jokaiselta työssäoppimisviikolta.



torstai 17. syyskuuta 2015

Lieksan kaupunginjuhla

Tehkää blogiteksti kaupungin juhlasta.

Ottakaa paljon kuvia ja liittäkää niitä blogiinne.
Me muutkin haluamme nähdä mitä juhlassa tapahtui.

 Kertokaa mitä opitte. 
Tällaisissa tilaisuuksissa oppii monenlaista; 
ruoanvalmistusta, ruokien pakkaamista, asiakaspalvelua, tarjoilua 
sekä puhtaanapitoa, hygieniaa ja paljon muuta.

torstai 10. syyskuuta 2015

Aterian suunnittelu


Suunnitelkaa pareittain lounaaksi soveltuva kolmenruokalajin ateriakokonaisuus.

Tällainen ateria tuli, kun valitsimme jokaisen suunnitelmasta parhaita paloja.

Alkuruoka:
Kurpitsa-omenakeitto
Juustopatonki



Pääruoka:
Paistettu ahven
Sitruunakastike
Perunasose
Uunijuurekset


Jälkiruoka:
Pannacotta




keskiviikko 9. syyskuuta 2015

GN-astiat ammattikeittiön ruoanvalmistuksessa

Mikä on Gastronorm-mitoitus?
Miksi ammattikeittiössä käytetään GN-astioita?
Minkälaisia GN-astioita löytyy omasta ammattikeittiöstäsi?




tiistai 8. syyskuuta 2015

Ruskea peruskastike



Katso video perinteisen suomalaisen ruskean kastikkeen valmistuksesta.


 



Kuinka valmistat perinteisen suomalaisen ruskean kastikkeen?
Minkälaisten ruokien kanssa suomalainen ruskeakastike sopii käytettäväksi?


Suomalainen ruskea kastike ja Espagnolekastike poikkeavat suuresti toisistaan.



Katso  video klassisen ruskean kastikkeen valmistamisesta.


 
Kuinka valmistat Espagnolekastikkeen eli klassisen ruskean kastikkeen?
Mistä ominaisuuksista tunnistat hyvän ruskean peruskastikkeen?
Kerro erilaisista ruskean kastikkeen johdannaisista.


keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Uppopaistaminen


Uppopaistamisesta käytetään myös nimityksiä friteeraaminen, tiristäminen ja öljyssä paistaminen.
Uppopaistamisessa raaka-aine suojataan kuorella (taikina tai leivitys), jonka tarkoituksena on estää rasvan pääseminen kosketuksiin kypsennettävän raaka-aineen kanssa.

Kerro työturvallisuudesta uppopaistettaessa.
Mikä on sopiva öljyn lämpötila friteeratessa?
Miten saat upporasvan säilymään mahdollisimman pitkään käyttökelpoisena?
Taikinan alustus.

Munkit paistumassa.

Valmiita sokeroituja munkkeja.